keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tula kantoliinat

Sain mahdollisuuden päästä testaamaan tulan kantoliinoja ja TIETENKIN tartuin siihen. Keltaista unoa kokeilin pikaisesti jo lapsimessuilla mutta nyt paketissa tuli mukana myös mustaharmaa mocking bird. Ja oivoi. Jos uno on kantotuntumaltaan mukava, mocking bird on täydellinen. Tukeva, mutta leppoisa. Helposti sidottava ja mukavan tahkea. Yleensä en tykkää edessä kantaa, mutta nukutuspuuhiin (epäonnistui) kokeilin mb:a kietaisuristiin ja se ei tuntunut yhtään pahalle vaikka jannulla on painoa jo yli kymmenen kiloa.
Uno on liukkaampi ja jotenkin kovempi. Luulen että kesyyntyessään muuttuu enemmän vielä mun mielen mukaiseksi. Jos näistä pitäisi toinen valita (ja niin kun joudunkin tekemään, kunhan näitä suomesta saa) niin mun ehdoton valinta on mb. Toisaalta olen nähnyt myös kuvan unon kirjonnasta mb:n väreillä, SE olisi hieno. Jos tuntuma olisi sama kun mb:ssa.

Jotenkin huvittaa ajatus, että jos töissä kuvaillaan viinejä mitä ihmeellisimmillä termeillä niin kotona sitten terminologia vaihtuu. Liinoja ja kantotuntumaa kuvaillaan ihan yhtä hämärillä ilmaisuilla :D















Kiitos lainasta, toivottavasti pian saan oman :D


1 kommentti:

anniina kirjoitti...

Ihania kuvia (: mulla oottelis testiliinat nyt postissa, pitänee lähtee tonne vesisateeseen hakemaan.. :D