tiistai 30. joulukuuta 2014

Pakkoneuloosi

Aloitettiin isännän kanssa iltaviihteenä (eli aivottomana telkan tuijotuksena) kattoo Frendejä alusta ja tokihan miä neulomista tarvitsen. En yksinkertaisesti osaa katsoa televisiota ilman että on neule käsissä. Opettelin uuden jutunkin: kuinka sukat neulotaan varpaista ylöspäin. 


 Lanka: Janne sukkalanka 
Puikot: 3,5
Malli on oma, kärjestä aloitettu ja tiimalasikantapää

 Lanka: varret Drops karisma, terät 7 veljestä
Puikot: 3,5
Kuten kuvasta huomaa, sukat on ehtineet jo kerran jalkaankin 
(ja samalla huomaa kuinka huonolaatuista toi seiskaveikka oikeesti on)




 Lanka: Drops karisma
Puikot: 4

Ja tästä syystä kuvatuksi tuli vain toinen. Voi elämä että inhoan päättelemistä. Kehtaanko muuten tunnustaa: nämä aloitin jo viime talvena (niiden lähes -30 asteen paukkupakkasten aikoihin) ja ovat ufoilleet siitä saakka lankalaatikossa. Jos tämän talven aikana saisin ton toisenkin pääteltyä. 

torstai 25. joulukuuta 2014

Joululahjapläjäys :)

Mitä sitä tulikaan tehtyä:


 kummitytölle paita

 veljentytölle setti (tähän kuului kahdet samanlaiset leggarit)

kälylle huppari 

veljentytölle jumpsuit

 Eevi neitoselle unimekko

Tässä vielä lähempi kuosikuva ek:n ihanasta digiprintistä :)

Tämmöistä tälläkertaa. 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kiitos Täti :)

Koska tädilläni Nättirätti-blogissa on aaikamoinen kudontaflow pyysin josko haluaisi kutoa meille pienen, n. 75*100 maton vaunujen alle. Saatesanoina "joku tumma jossa on jotain väriä raitoina".
Mikä yllätys olikaan kun ensin näin kuvan ja myöhemmin sain maton. Värit on aivan kuin tehty Miion vaunuihin. Hauskaa tässä on se, että täti ei ollenkaan tiennyt millaisten vaunujen alle matto tulee. Enkä minäkään koska nämä kankaat tuli mulle vaihtarina vasta hetki sitten :)




sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Neidille

Projekti alekankaat käyttöön on aika hyvässä vauhdissa :) Ensin jo hyvin kauan marinoitunut tipukangas muuntui unimekoksi (toinen tulossa pukinkonttiin koska malli on aivan suosikki) ja äsken surautin ohuesta joustocollarista Eeville legginsit. Kaavana sama kun digiheppa-leggareissa. Tosin nyt tein ilman saumanvaroja. Ja oikein hyvät ja ennenkaikkea mieluisat näistä tuli.
Hiukan ihmetyttää vaan tää collarin ohuus. Mikä järki on joustocollegessa joka on kuitenkin yhtä ohutta kun trikoo? Mut ihana kangas kuitenkin, ohuudestaan huolimatta.







Ja loppuun vielä vaihtomaksu muutamaan muumimukiin :) setti koossa 98/104.




maanantai 8. joulukuuta 2014

Rattaiden uusi ilme

Sain kaverilta vienon pyynnön avustaa retrorattaiden uudistamisessa. Runko olikin suht hyvässä kunnossa mutta vanhat kankaat jo paloina. Ne oli edellisen omistajan toimesta jo paloiteltu. Kankaat oli ollu aika vahvasti homeessa ja vaikka ne oli pesty sain niistä oireita. Nenä vuoti ja pärskytti kunnes tungettiin vanhat kankaat pussiin ja pihalle.
Muutama aivopieru mulle meille meinasi tulla. Esim pohjavanerille unohtui tehdä paikka. Mutta sen sai onneksi korjattua pienellä vaivalla.

Muuten onnistunut projekti, mutta viimeisen tarranauhan kanssa sain tapella oikein urakalla. Tarrassa kun oli liima valmiiksi, ja kun se ei kankaassa kestänyt niin ajattelin ommella sen koneella pikaisesti. No, liiman takia vaihdoin neulaa kolmesti ja pahoin pelkään että oman koneen temppuilu johtuu tästä. Ei sillä, huoltoa se on ollut vailla jo useamman vuoden. Että positiivisen kautta ;)



torstai 20. marraskuuta 2014

Tunikoita noita

Kun joskus ei osaa päättää onko joku vaate mekko vai tunika. Ompelin kaksi sellaista. Kai se määritelmä on et jos sen kanssa pitää käyttää housuja/leggareita se on tunika.


Tän kankaan näin pehemiän facebook-mainoksessa ja oli PAKKO tilata pieni pätkä. Havemmin tilaan mitään normalihinnalla mutta nyt oli sorruttava. Ja se kannatti. Metristä kangasta sain itselleni tunikan jouluksi. Kaavana taas kerran miw. Oon tosi tykästynyt pidempiin tunikoihin. Tosi mukavia päällä ja käy sekä leggareiden että farkkujen kanssa.


Toinen tunika on noshin kotikutsujen tuomisia. Kangas siis on :) Ihastuin raidalliseen tunikaan ja hintalappu kertoi sen maksavan yli 40e. Kankaan sain puolella siitä. Ja sen verran leveempi oli tää kangas että sain metristä 3/4 hihaisen. Ainut ero on oikeastaan hihan pituudessa. Tykkään!

Ompelun lisäksi iltapuhteina on ollut korttitehdas.




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Digiä

Löysin EK:n palalaarista vähän digiprinttiä. Pitkästä aikaa siis vaatetta tuolle 9v jannulle. Kangasta jäi joten oman osansa saa hra 7v ja ehkä myös hra 1,5v :) Kaavana oli ob 4/12 Twist and shout. Koska jätkä on oikee kuikelo, tein 134 koolla paitsi helman pituus 146 ja hihat myös.

Neidin paita on ob:n pupunen. Hihat jäi kankaan vähyydestä johtuen vajaamittaiseksi mutta mieluinen on kuitenkin.




Mua kovasti huvittaa toi vaatteiden kuvaaminen (ja se todellisuus). Miä kuvaan aina keittiön pöydällä vaatteet ja todellisuus ympäristöstä on hiukan toinen kun voisi kuvitella. Alla esimerkki ;)




:)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tukholma

Miion ensimmäinen ulkomaanmatka. Ja mitä kaikkea se pitikään sisällään. Juoksua. Paljon ihania pitkiä käytäviä joissa juosta. Nopeutta oli sen verran että kun hytin ovi aukesi ja Miion suusta kuului "KAAKAA" (karkaa toim.huom.) niin parempi oli oma hanuri olla irti penkistä ja hyvää vauhtia menossa perässä tai ei tiennyt mistä pojan löytää.
Matkaan siis lähdettiin ystäväperheen kanssa, Miiolla ikätoverina Joakim :) Ajatuksena matkustaa lasten ehdoilla, syödä hyvin ja rentoutua. Noh, viimeinen jäi aikalailla haaveeksi koska "KAAKAA". Mutta mukavaa oli. Tukholman päässä lähinnä tepasteltiin pitkin vanhaa kaupunkia, Käytiin yhdessä ihanassa kahvilassa ja meidän perheen isi menetti Latte-neitsyytensä :D Ja kyl oli herkkua.

Mutta se täytyy kyllä sanoa, että ilman kantoliinaa ei matkasta olisi tullut yhtään mitään. Laivalla oli aivan ehdoton että pääsi kulkemaan ilman rattaita ja että sain ton ikiliikkujan jotenkin sidottua itseeni kiinni.


























Kaikki kuvat on Anniinan kamerasta, Iso kiitos kuvista :)

lauantai 25. lokakuuta 2014

Pussi poikineen

Askartelin aikani kuluksi pari säilytyspussukkaa. Ensimmäisenä omalle tabille pehmustettu pussukka. Kaava on mukailtu tämän ohjeen mukaan. Materiaalina tosin joustocollege ja pehmusteena 0,5cm vanulevy. Toi mun tabi on acerin 7,9" ja on muuten paljon mukavampi käyttää kun noi "normikokoiset" eli kymppituumaiset.








Sitten pikainen ompelus esikoiselle (jonka nappikuulokkeet hra M varasti jo useamman kerran tänään). Idean löysin pinteretista.






tiistai 21. lokakuuta 2014

Kerrankin onnistuin

Nimittäin miellyttämään tuota perheen ainutta tyttölasta. Yleensä aina tulee jotain sanomista ja koskaan ei oo hyvä. Muta nyt. Aika mukava tunne :)







Paita on ob 4/12 pupunen ja tosi kivasti istuu meijän neitokaiselle. Kuvaaminen meni perinteisesti ihan pelleilyksi ja lopulta lattialla kieriskelyksi ja kirkumiseksi. Mutta noin muuten tuntui olevan mieluinen :)



Peppi aluspaita, kaava ob 6/13. Näitä täytyy tehdä lisää ja mielellään pari merinovillaista talveksi.







Viimeisempänä ehdottomat lempparit. Neiti tilasi leggarit tästä digiprinttikankaasta heti kun kangas paketista paljastui. Kaavana on ob:n segment 4/13. Onneksi kangasta on vielä sen verran että saa paidankin tehtyä :)

Jalassa myös mun magic loop harjoittelu säärystimet. Selätin loopin ja nyt en sit sukkapuikkoja enää kaipaakkaan. Lankana jotain 100% akryylia jota kaapin perukoilta löytyi. Malli on periaatteessa Väinö mutta silmukoita 32 ja lanka huomattavasti paksumpaa. Tai itseasiassa toisessa säärystimessä on 33s puolesta välistä eteenpäin kun olin onnistunut tekemään jonkun hemmetin langankierron tonne väliin ja koska helmineule, en edes huomannut sitä kun vasta päätellessä :D

maanantai 20. lokakuuta 2014

S.U.R.U

“Kaikki muu kuin purjehdus on turhaa,
omaa kuvaamme se heijastaa.
Matka alkaa purjein valkein,
Tuhansien tuulten palkein
Vuodet tummentavat takilaa

Mutta kerran pääset päähän sateenkaaren,
Siellä päättyy yksinäisen tie.
Kerran viimein rantaan rakkauden saaren
Maininki niin levollinen vie.”
(Lasse Mårtenson, 1987)

Iskää rakkaudella muistaen
Sanna

(Yli viikko jo ja ei se tunnu todelta edelleenkään)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Itselle

Päätin ommella välillä itselleni. Kaikissa paidoissa/tunikoissa/mekoissa on kaavapohjana MIW. Muokkaukset on sitten kerrottu erikseen :)

Ensin valmistui pehemiän rupupussissa tulleesta riemukukasta imetysmekko. Tein MIWiin etukappaleen kahdesta osasta. Tässä on ns maitotyttö tai boob tyylinen imetysaukko. Eli rinnan päällä on kaksi kerrosta kangasta. Muuten taitaa olla ilman muokkauksia paitsi et helmaan taisin lisätä 5cm pituutta :D 

Pehemiän kanssa on ilo asioida. Tilasin pussin tiistaina aamupäivällä ja keskiviikkona hain paketin postista. Nopeaa etten sanois. Ja tälläkertaa oli sellainen pussi että kaikki kankaat pääsee varmasti käyttöön.

p.s En ole raskaana, unohdin vetää vatsan sisään XD








Seuraavaksi tein samaisesta rupupussista paljastuneesta joustofroteesta itselleni paidan. Ensin tästä piti tulla sellainen ihana tunika/mekko jossa on resori helmassa ja muutenkin hiukan pussimainen alaosa. No, jos ei omaa kapeaa vyötäröä ja muodokasta lantiota (pikemminkin päinvastoin) niin ei muuten ollu hyvä. En lannistunut vaan nappasin helmaa 25cm lyhyemmäksi ja kavensin hiukan. Nyt on hyvä. Kauluksen tein niin, että leikkasin huppukaavasta yläosan pois ja leikkasin ke taitteelta. Kaulus on kaksinkertaisesta kankaasta niin on siistimpi ja tukevampi.


Viimeisenä eilissäpäivänä halusin hattarasta samanmoisen paidan. Siihen keksin tehdä taskut sivuun. Kaulus tehty samoin kuin joustofroteisessa.