torstai 22. tammikuuta 2015

Sain sangen napakan käskyn ystävältä että "Koitas akka nyt päivittää sitä blogias etten ihan turhaan sitä päivitä koko ajan!! Tiijän et kuvatkin on otettu jo." :D Että täältä pesee sit :D

Ensimmäisenä esiteltäköön Miion uudet farkut. Malli on Ottobresta, lehti 6/14 ja sieltä Happy Champ samettihousut. Tos farkussa on pikkusen joustoa et on aika mukavat päällä ja kaavassa on sopivasti väljyyttä.
Ainut ongelma kankaan kanssa oli sen haju *oksetus* Ostin kankaan ek:n palalaarista ja se oli selvästi pesty. Ja jollain jumalattoman löyhkäävällä pesuaineella/huuhteluaineella (en tietenkään siellä kaupassa sitä nuuhkinut). Vaikka pesin kankaan kotona, se haisee edelleen ja myös kolme seuraavaa koneellista jota pesin kankaan jälkeen. No, ei voi mitään. Saatan asiasta kyllä mainita kun seuraavan kerran ek:ssa poikkean.








Sitten parit neulomukset Miiolle. Lapaset tein jo uuden vuoden lomareissulla piäkaupunkiin. Ensimmäisen kerran ikinä kokeilin jotain kirjoneuleeseen viittaavaa. Ja ihan kivat noista tuli. Lankana jotain alpakkaa ja puikot 3,5.

Sukat on sit telkuntöllötysneuleena akuuttiin tarpeeseen väsätty jostain pätkävärjätystä nallesta 3 puikoilla. Tein jalkapöydän päälle joustinta ni istuu jalkaan vähän paremmin :)






Ja lopuksi vielä yksi kuva meijän taaperovaaperosta joka joutui äitin parturituoliin. Sinne meni rastottuvat vauvahaituvat. Tosin en ihan lyhyeksi raaskinut leikata, niskamitta on ihan hyvä.


2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

hmm, tuo kaava vois olla aika nami meidän likan kierrätyshousuihin...joutuukohan sitä metsästämään tuota lehteä :P oliko ohjeessakin resorivyötärö?
meiän likal on alkanu 1v päivän jälkeen hiukset kasvamaan, kohta saa ehkä jo ponnarille :D

Unknown kirjoitti...

Joo oli resorivyötäröllä. Tossa on vielä kuminauha tuolla resorin sisällä ja kokoajan mietin et meniks se liian tiukalle :D Noh, puran poijjes jos kiristää.
Miiolle sai jo semmosen pienen (todella pienen) nutturanykerön takaraivolle mut ei se suostunu pitää tukkaa kiinni ja sit oli aina sotkussa. On se sotkussa edelleen mut vähän siistimpi kuitenkin :D