tiistai 11. helmikuuta 2014

Yhteistyöllä Wrap tai

Ideaali tilanne: vauva(t) nukkuu, isommat lapset leikkii ja äidit saa ommella yhdessä wrap tain.
Todellisuus: Vauvat huuta vuorotellen. Tai jos pieni nukkuu, isompi käy vähintään lyömässä sen hereille. Isommista toinen leikkii seminätisti, toinen vinkuu päästä pihalle kun siellä olisi muita kavereita. Äidit ompelee. KYLLÄ. Vuorotellen. Ja se valmistui :D
Liinana oli Amazonas (ilmeisesti carry sling). Pituutta 4,6m. Paneelista tuli sen verran korkea että ensin käytössä käännettynä ja myöhemmin suorana.



Tässä liina on levitettynä pöydälle (ja vauvan lelukin on näköjään päässyt kuvaan). Korkautta on hiukan liikaa suhteutettuna leveyteen mutta toiminee oikein mainiosti kuitenkin. Nyt on mietinnän alla omalle "vauvalle" wrap tai reppuvyötäröllä. Siitä voisin jopa jonkinmoisen tutoriaalin vääntää jos kiinnostusta löytyy (??)

perjantai 7. helmikuuta 2014

Taas yksi lentäjälakki




Lankana cascade 220 ja 4,5 puikot

torstai 6. helmikuuta 2014

- P U U -

Selasin internetin ihmemaata aikani. Etsin meille sopivaa sisustustarraa. Monilla sivuilla kävin, yhteen palasin aina. Ferm Livingin puu. Lopulta annoin periksi ja tilasin sen meille.

2,5h se otti. Paljon ärräpäitä ja muutama muukin kirosana. Tuskanhikeä ja melkkis kyyneleitäkin. Ja paljon vakuuttelua: "eihön puun pinta oikeastikkaan ole ihan sileä..." Hieno siitä kuitenkin tuli. Ainakin miun mielestä. Ja ihan meidän näköinen.

Tässä kuvapläjäys. Suurin osa on Elmon (kohta 9v) ottamia joten tämä mammakin näkyy joskus kuvissa. Niin ja ei, en ole raskaana vaikka parissa kuvassa toi mekko saakin siltä näyttämään ;) (kyseessä on muuten maitotyttö imetysmekko ja paras jota mulla on koskaan ollut)
















torstai 30. tammikuuta 2014

Yhdeksän.

Laskin eilen. Yhdeksän kertaa päivän aikana keräsin lattialta lojumasta pienen miehen legot, lelut ja hujanhajan levitetyt Pepsi max pullot (ne leluista parhaimmat). Tämän päivän osalta ollaan jo numerossa neljä. Saa nähdä moneen pääsen tänään.
Joku viisas on joskus sanonut että miksi siivota kun kohta on taas sotkuista. Alan olla samaa mieltä.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tarmon uusi villapaita

Nyt kun on vain -8 pakkasta, tuntuu ihan lämpimälle. Viime viikon piteli reilun parinkymmenen pakkasen verran miinusta ja voi voi voi kun meidän pieni karvainen maastonakki paleli (jopa talvimantteli päällään). Mutta sitten eräs ihana mäykkyharrastaja laittoi facebookiin ohjeen jota pikkuisen muuntelemalla syntyi Tarmolle villapaita.

Lankana kaksinkertainen seiskaveikka, puikkoina 40cm pyöröt koossa 5 ja 6. Niin ja 5 sukkapuikot.
Kuvaaminen oli taas hiukan haastavaa. Puhelimella näpsittyjä kuivia, järkkäri kun päätti taas olla lakossa. Ja kuten huomaatte, malliakin kiinnostaa ku kilo...(en voi sanoa p*skaa koska se jos mikä on namia)









Tämän keskeytin Tarmon paidan neulomisen ajaksi. On siinä raita poikineen. Valmista tulee ehkä joskus :D


tiistai 7. tammikuuta 2014

Koti

Vielä se on kesken, mutta tuntuu jo NIIN omalta.







nämäkin kaverukset ovat jo kotiutuneet

perjantai 3. tammikuuta 2014

Se villatakki

Lupasin jo aikaa sitten kuvan siitä villatakista jonka Miiolle neuloin taannoin. Lankana siis cascade 220 ja takki neulottu ylhäältä alas.